Tarkoituksenani on kirjata ylös kaikki, mitä päivän aikana syön ja kertoa liikunnasta.Silloin kun siitä kerrottavaa on. Tarkoitus ei kuitenkaan ole saada aikaan muutosta painossa, lähinnä muuten vain kehossa. Minulla usein on vaivana väsymys, vatsan toimimattomuus ja olisi se kiva, että selluliitit reisissä saisi myös kyytiä!

Minulla ei ole jokapäivä aikaa harrastaa liikuntaa. Kuitenkin päivän aikana liikun aika paljon, sillä en omista autoa ja jos kotoa on lähdettävä, on se tapahduttava jaloilla. Kuntosalilla käyn kolmisen kertaa viikossa, laitan perusohjelman tänne myöhemmin.

Tavoitteena on myös vähentää huomattavasti karkin syömistä. Tähän asti olen syönyt karkkia lähes päivittäin ja toivoakseni tämä antaa myös motivaatiota huomattavaan vähenemiseen. Kokonaan lopettamisesta on turha edes haaveilla.